1.1.2015




 Olemme viettäneet ihanan joulun
ja vuosikin on vaihtunut seuraavaan.
En tehnyt tänä vuonna mitään uudenvuoden lupauksia,
koska ne on harvoin minulla pitäneet. :D

Tänään siivosin kotoa kaikki joulujutut pois.
Joulu on ihanaa aikaa ja rakastan 
joulukoristeita, valoja ja kuusta ym.. 
mutta nyt riitti tältä joululta.
Joulutähdet jätin vielä ikkunoihin.

Nyt koti näyttää ihanan siistiltä.
Asettelin esille pukin tuomia lahjoja,
kuten tämä HAYn puinen käsi.


Kädessä roikkuu suloinen Nemillasta
tilattu pikkuinen karhu.

Siivouksen ja järjestelyn lomassa
en montaa kuvaa napsinut,
mutta tässäpä tuli nyt kuitenkin muutama.

Doctor Housen lyhtyyn laitoin erilaisa kynttilöitä.
Oikein lapsiturvallista polttaa kynttilöitä tuossa lyhdyssä,
koska lapsi ei pääse niihin käsiksi.


Ikivanha palmuvehkakin on ollut koko
joulunajan vaatehuoneessa ja siellä
salaa kasvatellut uutta vartta.
Tuo kukka on oikein loistava minulle,
koska sitä ei tarvitse hoitaa juurikaan.
Välillä olen napsinut muutamia varsia pois,
jottei pääse liiaksi rehottamaan.

--------------------------------------

Huomasin, että joulun aikana 
blogini on saanut monta uutta seuraajaa,
joten sydämellisesti tervetuloa blogini pariin uudet lukijat! 
Ja toivottavasti vanhatkin lukijat viihtyvät. :)

Ihanaa ja antoisaa alkanutta vuotta kaikille <3








2 kommenttia:

  1. Soma tuo pikkuinen karhu :) Ihanaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, huomaan haalivani nuita eläinhahmoja jokapaikasta kotiin :D Joku niissä iskee muhun, haha :) Samoin sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!