Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

27.3.2017

Maaliskuun kuulumisia



Ajattelin taas kirjoitella blogiin pitkästä aikaa.
Tai oikeastaan harvemmin tänne sen suurempia kirjoittelen,
kuvat puhukoon puolestaan.




Tässä pari kuvaa viimeviikolta. Ihana valo <3
Minä täytin viimeviikolla vuosia ja sain 
kauniita kukkia sekä mieheltäni, että veljiltäni.
Yhdistin kaikki kukat yhdeksi kimpuksi ja siitä tulikin aika nätti.






Kuvien ihana iso valkoinen maljakko oli huippulöytö Hemtexiltä.
Olen niin harmissani, kun täältä Rovaniemeltä loppui
Hemtexin liike kokonaan. Ensin meni Anttila ja nyt tämä.
Kohta täytyy oikeasti tilata kaikki kiva kotiin netistä.




Vaikka valoa on kokoajan enemmän, on meidän olohuoneen
ikkuna kaivannut valoa, kun joulun jälkeen en laittanutkaan
enää valosarjaa ikkunaan. Nyt vasta sain aikaiseksi hankkia
ikkunalle valoa. Ihan sattumalta sattui Clasulta silmään tämä lamppu.
Takana oleva vaaleanpunainen verho on alennuslöytö Hemtexiltä.




Synttäreideni kunniaksi tein herkullisen Rocky road -juustokakun.
Suosittelen, erittäin hyvää! Ohje löytyy makijaa mahantäydeltä -blogista.




Elämässä on tapahtunut myös sen verran, että minä jään 
Huhtikuun alusta äitiyslomalle, sen varmaan suurin osa 
jo tiesikin instagramin kautta. Ai että odotan lomaa! :)

Aurinkoisin terveisin
Magdaleena






22.1.2017

Kolmevuotiaan juhlat





Meillä juhlittiin eilen kolmivuotiasta poikaamme.
Juhlat oli kivat ja synttärisankarilla oli kivaa!
Tämä päivä onkin mennyt leikkiessä uusilla leluilla.

Napsin eilen pari kuvaa ennen juhlia.






Ryhmä hau on kova juttu meillä,
joten kakkukin piti olla sen mukainen.
Synttärisankari oli todella mielissään tästä Rolle-kakusta.

Ryhmä hauta löytyi kertsimukeista ja muutamasta muusta pikkujutusta,
mutta niistä en kuvia hoksannut ottaa.










Minä niin nautin tästä enenevästä valon määrästä!
Kotikin näyttää paljon kivemmalta, kun ei ole kokoajan niin pimeää.

Toivotaan, että kevät tuo tullessaan paljon aurinkoisia päiviä!

- Magdaleena

11.6.2016

kukkia ja kakkuja



Täytyy kyllä kiittää teitä muutamia ihanista kommenteista
edelliseen postaukseen. Sain niistä virtaa jatkaa bloggaamista!
Siis kiitos <3




Meillä on ollut oikein mukava viikonloppu.
Minä tulin iloiseksi kauniista kukista ja 
poika ilostui siitä kun pikkuveljeni tuli yökylään.




Piti keksiä viriketoimintaa pojille,
joten laitoin heidät leipomaan kakkua.
Leivontapuuhat olivat kummankin pojan mieleen.

Makoisan kakun saimme porukalla aikaan.
Koristeluvaiheeseen päästyä pojat olivat jo
häipyneet muihin puuhiin, joten sain tehdä kakun loppuun itse.
Kokeilin tehdä tämän "muodikkaan" nakukakun ja
aika kivan näköinen siitä tulikin.





On se kumma juttu, miksi kukkia tulee ostettua niin harvoin,
vaikka niistä tulee niin hyvä mieli ja ne on niin nättejä.




Kesäloman ensimmäinen viikko takana
ja melkoinen tohinaviikko onkin ollut, vaikka säät ovat olleet aika ankeat.
Ensi viikolla pitäisi lämmetä, sitä minä odotan.

-Magdaleena




11.5.2015

Olohuone kevätkuosissa



Löysin uuden kuvauskulman meidän olkkarista.
Jotenkin sitä kuvaa aina samasta paikasta
ja samoja asioita. Koko huone näyttää ihan 
eriltä valokuvissa, kun kuva on otettu eri paikasta,
tällä kertaa keittiön puolelta.

Olohuoneessa on muutamia kivoja uusia juttuja.
Kaikista kivoin juttu on ehdottomasti
tuo ellokselta tilattu Abilene -villamatto.
Matto on nyt muutaman päivän ollut lattialla
ja olen aivan ihastunut siihen.
Kokokin on vallan mainio. (240x170cm)
Vanha matto muutti makuuhuoneeseen.






Olohuone on saanut vehreyttä ja väriä
ihanista viherkasveista.
Kyllä minua huvitti, kun ostin
ikeasta ison kassillisen erilaisia kukkia.

Ripustin vanhaan kaappiin
"vetimeksi" tuollaisen tupsun.
Olen sen jokin aika sitten ostanut eräästä
sisustusliikkeestä täältä Rovaniemeltä.
Nyt se löysi oikean paikkansa.










Partyliten vaaleanpunaiset votiivit
laitoin iittalan kivituikkuihin.
Nuo kaksi vaaleanpunaista 
posliinitipua ovat ihan minun lempparit.
Löysin ikeanreissulta tuon vaneritarjottimenkin.
Olisin sen halunnut ostaa jo vuosi sitten,
mutta sitä ei ole ikinä ikeassa ollut.
Tämäkin kappale oli viimeinen hyllyssä.






Olemme laittaneet palaneet hehkulamput
siivouskaappiin odottamaan roskikseen vientiä.
Löysin ne kuitenkin sattumalta ja keksin,
että niitähän voi käyttää sisustuksessa koristeena.
Siellä ne nyt ovat, lasikuvun alla.




Valosarja ikkunalla on myös uusi.
Ostin sen kaverilta, jolla se oli jäänyt käyttämättä.
Vanhan valosarjan siirsin leikkihuoneeseen.






Sohvan päällä on liian tyhjää.
Se kaipaa jotakin, mutta mitä?!
Olisiko hassu ajatus laittaa pieni nätti 
villamatto siihen ryijyn tapaan seinälle.
Tai sitten joku nätti juliste, valokuva, jotakin.


Lopuksi pari kuvaa äitienpäiväkahveilta.

Kolmen suklaan juustokakku



Ihanaa kevättä lukijat, nauttikaa! :)

Magdaleena



23.3.2015

Ihana lahja






Eikö ole ihana jakkara?!
Sain tämän syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani.
Jakkara on ellokselta Ture -jakkara.
Kyllä taitaa äiti tietää mistä tyttö tykkää.

Täytän vasta huomenna vuosia,
enkä ollut ajatellut juhlia niitä mitenkään.
Äiti ja isä kuitenkin halusivat synttäreille,
joten pidimme pienet kakkukahvit.





Pyöräytin sitten eilen perus täytekakun.
Tämä on äidin täytekakun perustäyte:

mansikoita
banaania
vaniljamoussea
ananasta

Näillä täytteillä tulee ihanan raikas täytekakku.
Päälle vain kermavaahdot ja vähän koristeita.











Tää tuoli, tykkään älyttömästi!
Sille löytyi heti oma paikkakin
peilipöydän äärestä.
Ruma lehtikori sai kyytiä pöydän alta.







-Magdaleena

25.1.2015

synttärikekkerit



Näin se aika kiitää,
juhlimme viikonloppuna 
pikkuherran yksivuotispäiviä.

Halusin vähän koristella kotia,
joten ripustin olohuoneeseen muutaman
värikkään viirin, sekä 
paperikoristeita ja ilmapalloja.




Herkut menivät hyvin kaupaksi.
Synttärisankarikin maisteli kaikkea innolla
ja illan päätteeksi nukahti syöttötuoliin,
olihan takana melko rankat juhlat! :D




Laitoin pöydälle asetelman
erivärisiä kynttilöitä.
Kynttilät ovat vanhoja jämäkynttilöitä,
jotka ovat jääneet kaappiin pyörimään,
varmaan väriensä vuoksi. Yleensä sitä polttelee
tylsiä valkoisia ja mustia kynttilöitä.
No, nyt näistäkin oli iloa!






Tänään otimme vielä sankarista
hauskat yksivuotiskuvat.
Väsäsin meidän eteiseen kotistudion
ja ripustin synttärikoristeet
sinne roikkumaan.
Sankari oli oikein mallioppilas 
kuvattaessa. Valmiin kuvan 
esittelen täällä blogin puolella,
kunhan se on tilattu ja aseteltu seinälle.

Kiitos vielä vieraille ihanista juhlista! :)



-----------------------------------------------------------

Blogi on elänyt vähän hiljaiseloa viimeaikoina.
Syy siihen on minun palaaminen työelämään 
äitiysloman ja vanhempainvapaiden jälkeen.
Nyt on töissä oltu noin viikon verran
ja onhan tässä totuttelemista uuteen ja erilaiseen
arkeen. Poitsukin on aloittanut päiväkodin.

Eli näissä tunnelmissa on menty meillä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa kaikille lukijoille! <3