Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olohuone. Näytä kaikki tekstit

16.4.2017

Olohuone




Kuvapläjäys olkkarista. Tähän oli mainiosti aikaa, 
kun miesväki katseli formuloita. Mua on oikeastaan aina
harmittanut, kun en ole ollenkaan kiinnostunut niin urheilusta
enkä liiemmin moottoriurheilusta. Olis niin kiva katsoa
muiden kanssa intopiukeana urheilujuttuja, mutta mua ei vaan kiinnosta!
Olenkin oppinut keksimään sillä välin sitten kaikkea omaa tekemistä.








Vaihdoin tänään keinutuolin ja nojatuolin paikkoja päittäin,
näyttää oikein kivalta ainakin omaan silmään.
Pieni muutos, mutta olohuone näyttää ihan eriltä taas.

Meillä on miehellä ollut viimeaikoina oikeat kameranvaihtoviikot...
Hän on aina ollut Canonin miehiä, mutta päätti kokeilla Nikonia.
Nikon oli meillä parisen viikkoa ja taas on palattu Canoniin.
Mua tämä vaihtelu lähinnä naurattaa, mutta olen tyytyväinen, 
että palattiin vanhaan tuttuun runkoon, jota minäkin osaan käyttää!
Aiemmin mies kokeili Olumpystakin, mutta silloinkin päädyttiin takaisin vanhaan tuttuun.












Kuvia tulikin paljon!
Ehkäpä kuvat korvaavat tekstin määrän :D

Ohraruohotkin ovat kasvaneet oikein mukavasti purkeissaan.
On ollut ihan ihmeellistä viettää pääsiäistä vapaalla perheen kanssa,
sillä yleensä olen ollut töissä aina pääsiäisen.




- Magdaleena




6.4.2017

Uutta kotiin




Meillä on keinutuoli!
Se kotiutui meille viime viikolla.

Keinutuolista haaveilin jo kolme vuotta sitten,
kun esikoinen oli vauva. Silloin ei vain tullut 
hankittua. Tämä kiikkustuolin hankintakin
oli aika extempore, mutta nyt meillä sellainen on.
Löysin siihen juuri oikean kokoisen istuinpehmusteenkin
sattumalta kauppareissulla.

Rottinkituoli siirtyi keinutuolin tieltä leikkihuoneeseen.






Tämä kiva tyyny löytyi Jyskistä.
Tyynyn värit sopivat meille hyvin ja pidän tuosta 
nahkaisesta yksityiskohdasta.

Kyselin instagramin puolella jokin aika sitten,
että mistä löytäisin betonisen ruukun isolle viherkasvilleni.
Ideoita sain paljon, mutta yksikään ostopaikka ei 
vahingossakaan sijainnut Rovaniemellä päinkään.
Sattumalta ikean kesäosastolta löysin tämän
betonia muistuttavan muoviruukun ja se sai kelvata.

Täältä meiltä päin puuttuu niin monta kivaa liikettä ja kauppaa.
Monia asioita voi tilata netistäkin, muttei se aina ole sama asia.


- Magdaleena













Pastellinsävyjä pääsiäiseen




Tänä vuonna meidän pääsiäinen
koostuu hempeistä väreistä.
Tykkään älyttömästi nuista höyhenistä pajunkissoissa.





Askartelin limsapulloista tällaiset
suloiset rairuoho -purkit. Tai meillä niissä kasvaa ohraa.
Maalasin pupun ja kissan akryylimaaleilla 
ja piirsin tussilla kasvot.

Tämä askarteluidea pyöri netissä tosi paljon
pari vuotta sitten. Silloin askartelimme  näitä töissä, 
mutta tänävuonna halusin tällaiset kotiinkin.






Olen etsinyt pääsiäiskoristeita kotoa jo parin päivän ajan,
mutta niitä ei löydy mistään. Ihan kuin ne olisivat kadonneet taivaan tuuliin... 
Ei elämä nyt yksien koristeiden päälle ole, mutta siinä pussukassa
oli sellaisia koristeita, joilla on tunnearvoa, eikä sellaisia saa kaupasta.
Ehkä salaa toivon, että ne nyt vielä jostain ilmestyvät
edes ensi pääsiäistä koristamaan! :)


Olen tämän viikon vietellyt jo äitiyslomaa.
Onhan tämä lisääntynyt vapaa-aika ihan kummallista.
Miinuksena tässä on se, etten voi oikeastaan tehdä mitään.
Haluttaisi hirveästi siivoilla ja järjestellä, mutta tällä voinnilla 
olen tyytynyt vain haaveilemaan, että sitten myöhemmin teen sitä ja tätä.. :D


- Magdaleena











23.2.2017

Viherkasvilöytö Lidlistä






Viimeviikolla löysin Lidlistä älyttömän nätin kasvin, Ficuksen.
Oikeastaan näin facebookista, kun joku oli samanlaisen ostanut
ja riensin heti katsomaan meidän Lidlistä. Otin kaupan viimeisen kasvin,
toiseksi viimeinen oli jonkun muun ostoskärryssä. Ehdin siis paikalle juuri sopivasti.

Haluaisin kukalle jonkun ihanan betonisen ruukun,
mutta nyt saa kelvata toistaiseksi tämä kori.
Iso viherkasvi tuo mukavasti eloa tuohon nurkkaan.








Viherkasveilla saa tuotua kotiin helposti kivaa ja rentoa tunnelmaa.
Rentoa viikkoa teille lukijat! <3

- Magdaleena









11.2.2017

Uusi sohvapöytä





Kuten olen kirjoitellutkin, olen jo kauan haikaillut
uuden sohvapöydän perään, mutta sopivaa ei ole tullut vastaan.
Tai onhan niitä ihania, mutta hintalapussa on aina lukenut tyyliin tonni!




Tämä tuli vastaan facebookin kirppiksellä viidellätoista eurolla, ei paha.
Pöytä on juuri sitä mitä olin ajatellutkin.
Suorakulmainen, vanha, puinen..
Yksi juttu tässä kuitenkin on, pöytä on mieleeni liian korkea,
mutta mies lupasi lyhentää jalkoja hiukan.






Taas sen voi todeta, että kirppikset on kivoja!

- Magdaleena







4.2.2017

Vaaleanpunaista





Helmikuu on vaihtunut. Äkkiä menee aika!
Sisustukseen on ihan huomaamatta tullut
lisää vaaleanpunaista. Se on väri, joka viehättää joka vuosi
uudelleen ja uudelleen. Välillä sen kaverina on jokin muukin väri,
mutta vaaleanpunaista löytyy aina.






Hain eilen kukkakaupasta muutaman piristeen kotiin,
pari neilikkaa ja vähän harsokukkaa.






Oikein mukavaa viikonloppua!

- Magdaleena





31.1.2017

Ostosreissu Konttiin





Pyörähdin eilen Kontissa pikavisiitin.
Katselin siinä seinäryijyjä ja mattoja, kun tämä
pieni seinävaate pisti silmään väriensä puolesta.
En tiennyt oliko se ruma vai hieno, mutta jokin siinä minua viehätti.
1,50€ oli hintaa tällä ilmestyksellä.

Tykkään seinävaatteen värimaailmasta.
Tykkään kaktuksista.
Tykkään kelim -kuvioinnista.
Eli tykkään joo, mutta joku tässä on vähän hassuakin.
No, siinä se jokatapauksessa nyt on!






Toinen ostokseni oli tämä rottinkituoli.
Aika kauan olen etsinyt tällaista tuolia,
mutta kivan mallista tai sopivan hintaista ei ole tullut eteen ennen tätä.
Hintaa oli 12€, ei paha.


Tuoli on pakko maalata, koska pinta on niin kärsineen näköinen,
muuten tuoli on ihan ehjä. Myös jokin pehmuste on siihen on keksittävä.
Suunnittelin maalata tuolin (yllätysyllätys) mustaksi.
Tykkään älyttömästi tuolin muotokielestä. Sopivan yksinkertainen.




Kontissa oli lisäksi hyvä palvelu, tuolikin kannettiin autoon valmiiksi.
Joskus on kiva tehdä edullisia kivoja löytöjä kotiin.
Liian harvoin ehdin shoppailemaan kirppiksille.


Mutta hei, oletteko huomanneet, olen reipastunut bloggaamisessa!
Jotenkin into ja inspiraatio ovat taas palanneet.
Onkohan se tämä kevät joka sen tekee?

- Magdaleena

















24.1.2017

Ihanat arkivapaat





Kolmivuorotyön parhaita puolia on arkivapaat.
Saa nukkua pitkään ja syödä aamupalan rauhassa 
ja olla yökkäreissä puolillepäivin.

Tänään paistoi taas niin ihana kevät aurinko <3

Meidän pojan lempipaikkoja on ehdottomasti
tuo olkkarin ikkunalauta. Siitä näkee hyvin risteykseen,
josta kulkee aura-autot, bussit, lapset, koiranulkoiluttajat ja muut mielenkiintoiset nähtävät.




Viikonlopun synttäreiltä ruokapöytään on jäänyt pöytäliina
ja ajattelinkin pitää sen siinä niin kauan, kuin se pysyy puhtaana.
En ole tässä pyöreässä pöydässä liinoja pitänyt, kun kaikki
minun liinat on mitoitettu isoon kuuden hengen ruokapöytään.
Tämän liinan äiti pienensi minulle. Taidanpa viedä hänelle pienennettäväksi
muutaman muunkin pöytäliinan. Liina antaa kyllä kivaa vaihtelua olkkariin.






Me jatkamme vapaapäivän viettoa,
nyt on äidin tietokoneaika käytetty! :D

- Magdaleena









16.1.2017

Chili -tuoli



Aurinkoista päivää!
Pitkästä aikaa oli kirkas ilma ja heti piti tarttua kameraan.
Tässäpä komeilee meidän uusi nojatuoli.
Sata kertaa sirompi kuin edellinen, ei ehkä niin hyvä löhöpaikka, 
mutta minä tykkään kovin. Ja mieskin tykkää.

Nojatuoli on siis Askon Chili-tuoli.




Tämä kevät on pahaa aikaa, sillä keväisin minussa
herää älytön sisustusvimma!
Teen 90% sisustushankinnoista keväisin.

Olen kolunnut netin ympäriinsä etsien uutta
sohvapöytää, mutta kaikki mistä pidän, ovat liian kalliita..
Uusin ajatus on sohvapöydän teettäminen,
mutta katsotaan sitä myöhemmin. Ei kaikkea kerralla..








-Magdaleena

11.1.2017

Tulppaanit





Uusi vuosi on pyörähtänyt käyntiin.
Oli ihanaa siivota joulu pois,
koti tuntuu heti niin raikkaalta!

Varma kevään merkki on tulppaanit.
Niin niitä piti nytkin ostaa kauppareissulta.
Olin niin fiiliksissä, kun Prisman kukkaosastolle
oli tullut sekavärisiä tulppaanikimppuja.
Tässä minun kimpussa oli kolmea eri väristä kukkaa.






Tuolla taka-alalla näkyy meidän uusi nojatuoli.
Uusi tuoli on huomattavasti sirompi kuin entinen
laiskanlinna raheineen. Olkkariin tuli kertaheitolla lisätilaa ja avaruutta.
Kuvaan ja esittelen uuden tuolin joskus myöhemmin.




- Magdaleena









9.12.2016

Joulun odotusta



Hei, edelliskerrasta onkin jo ihan liikaa aikaa!
Jotenkin kynnys kirjoittaa blogiin on kasvanut, kun aikaa kulunut.
Mutta ihan kiva hypätä suoraan syksystä jouluun :D




Meillä ei kotona ole sisustuksen suhteen kummempia tapahtunut.
Pikkuhiljaa olen laittanut joulua kotiin. 

Huonekuusi kuuluu meidän jouluun.






Ihastuin Tigerissä tuohon isoon Peuraan vaiko Kauriiseen?
No kuitenkin, se oli pakko ostaa mukaan.




Sama eläin teema jatkuu tyynyssä, jonka myös ostin Tigeristä.
Tyyny näyttää aivan "mummolatyynyltä" eli kanavatyöksikö näitä kutsutaan..
Tämä kuva on kuitenkin vain printattu kankaaseen.






Olen "piilottanut" perinteiset tontut ja enkelikellot
vitriinikaappiin. Siellä ne ovat piilossa, mutta kuitenkin näkyvissä.
Ripustin joulukortitkin vitriinin sisäpuolelle roikkumaan.






Joulunodotus on ihanaa aikaa <3 

- Magdaleena